Kaikki Finferriesin alukset samanvärisiksi

Julkaistu 06.04.2017

Finferriesin tehtävänä on varmistaa liikenneyhteyksien toimivuus rannikon saaristossa ja Järvi-Suomessa. Varustamolla on yli 80 alusta, joilla liikennöidään ympäri Suomea, aina pohjoisen Kemijärveltä etelän Kotkaan.

Finferries aloittaa vuonna 2017 alustensa ilmeen yhtenäistämisen. Visuaalinen muutos tulee koskemaan kaikkia Finferriesin aluksia – lauttoja, losseja ja yhteysaluksia. Vesirajan yläpuolella olevat alusten rungot maalataan keltaiseksi ja aiemmat tummat sävyt muuttuvat sinisiksi.

- Alustemme värimaailman yhtenäistämisellä selkeytämme ajatusta siitä, että Finferriesin nimeen yhdistettävä luotettava ja turvallinen toiminta toteutuu niin yhteysaluksilla kuin maantielautoilla. Haluamme myös visuaalisesti olla selkeästi erottuva, laadukas toimija, kertoo toimitusjohtaja Mats Rosin.

Ensimmäisenä muodonmuutoksen kokee yhteysalus Kaita, joka toimii vara-aluksena Turun Saariston reiteillä. Myös jo entuudestaan keltaisten lautta-alusten ja lossien värimaailma standardisoituu ilmeen yhtenäistämisen myötä. Koko kaluston värimaailma yhtenäistyy vähitellen telakointiaikataulujen mukaisesti. Samanväriset alukset tulevat yhdistämään myös varustamon henkilöstöä.

- Työtämme on kuljettaa maailman arvokkainta lastia – ihmisiä – yli vesien. Siksi turvallisuus on tärkeää ja myös yksi arvoistamme. Vesillä turvallisuus syntyy muun muassa huomatuksi tulemisesta. Kirkas keltainen on tuttu huomio- ja turvallisuusväri, siksi se on luontainen vaihtoehto kaikille Finferriesin aluksille, toteaa Mats Rosin.

Lisätietoa:
viestintäpäällikkö Jutta Valkeinen